Kaipaatko elämääsi muutosta? Elbaxin asiakkaana saat oivalluksia, rentoutumista ja virkeämpää oloa. Elbaxi tarjoaa palveluita kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Voit valita palveluista Elo-Elbaxi -elämäntaitovalmennusta, Olo-Elbaxi -hierontaa ja Ilo-Elbaxi -liikuntaohjausta tai vaikka kaikkea näitä yhdessä. Tervetuloa Elbaxiin!

Kuulostaako joku näistä ajatuksista tutulta?

Nykyinen työni on ihan ok mutta silti tuntuu, että se ottaa enemmän kuin antaa. Miten uskaltaisin hypätä uuteen ja tehdä työtä, joka tuntuu sydämen työltä?

Miten saisin viis kiloa veks? Periaatteessa tiedän, mitä se vaatii mutta en saa itsestäni irti pientä elämänmuutosta.

Olen aina ajatellut, että en osaa ja siksi uuden kokeileminen pelottaa. Haluaisin lisää itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihini.

Teen koko ajan ihan hirveästi asioita ja silti tuntuu, että sata asiaa on aina tekemättä. En osaa pysähtyä ja olla vaan. Väsyttää, ärsyttää ja aikaa jää liian vähän läheisille.

Kärsin jatkuvasta päänsärystä ja hartiajumeista. Yritän pitää taukoa töissä ja jumpatakin välillä mutta silti olo on hankala joka päivä.

Olisi ihana liikkua enemmän ja vaikka lähteä lenkille metsään. Yksin en kuitenkaan saa itsestäni mitään irti. Olisi kiva, kun olisi joku, jonka kanssa sopia aika ja mennä yhdessä.

Tutustu palveluihin ja varaa oma aikasi.

Yhteystiedot ja ajanvaraus